Nyt on pääsiäinen vietetty, harjoittelu suoritettu ja pikku flunssasta parannuttu. Niinpä siinä sitten kävi, että flunssa yllätti viime viikolla ja juuri olin saanut taas treenit hyvin käyntiin ja mikä parasta olin tehnyt suunnitelmat miten treenaan ja milloin.
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lähdin pääsiäisen viettoon Kerimäelle mökille äiskän ruokapatojen ääreen. :) Pari totaalilepopäivää teki hyvää vai miltäs kuulostaa mm. herkkuruokien syöminen, pilkillä istuminen ja koiran kanssa ulkona touhuaminen?
Vapaalla ollessa oli myös hyvin aikaa suunnitella tulevia mätsäri-/näyttelyrupeamia ja tein päätöksen ilmoittaa Manun Juukaan 24.5.2009. Se olkoon siis meidän näyttelydebyytti. :)

Eilen oli myös viimeinen päivä harjoittelua. Olen helpottunut, että se loppui, vaikka hyvin siellä viihdyin. Ensi kevään suunnitelmat saivat vahvistusta ja nyt tiedän mitä tahdon. :)

Vieläkään en ole itseäni punttijumpalle vienyt. Tänään kuitenkin kävin aamulla salilla tekemässä reilun puolen tunnin aerobis-painotteisen treenin höystettynä vatsalihasliikkeillä ja alaselkää kuntouttavalla vartalon ojennuksella.
Pienet aamuhiet teki enemmän kuin hyvää ja olen nyt ollut koko päivän kuin pieni duracell pupu. Pitäis varmaan useammin käydä aamulla hikeä nostattamassa??

Huomenna sitten jo hyvissä ajoin rautaa liikuttamaan ja lauantaina odotteleekin koiran trimmaus, sillä viikon päästä suuntaamme mätsäriin harjoittelemaan näyttelytouhuja lisää.

 

rdin919l.jpg